Aavelaivalla ja sumussa

Oli vähällä, etten lähtenyt ollenkaan. Keräsin varusteet takakonttiin ja lähdin kohti Messilää. Olin kuitenkin unohtanut kuivapuvun kanssa käyvät kengät, joten käännyin melkein heti takaisin. Samalla tihkusade kiihtyi rankaksi kuuroksi. Päätin mennä vähäksi aikaa kotiin odottelemaan sään paranemista - onneksi, ukkoskuuro oli aika raju. Kotisohvan kutsu oli voimakas. The force is strong with that one.

Lähdin kuitenkin, tíetenkin. Vesijärvi tarjosi tyyntä pintaa ja aurinko pisteli säteitään tulemaan pilvien takaa. Ukkospilvi väistyi hitaasti Enonsaaren taa. Lähdin melomaan Laasonpohjan rantoja aurinkoa päin. Silkkiuikut ja telkät uiskentelivat rinnalla. Lokit olivat pesintäpuuhissa rantakivellä. Näin kaksi tummaa lintua, joiden profiili toi mieleen kaakkurin. Ei ole Vesijärvi oikein kaakkurivesi. Linnut uivat minun menosuuntaani, mutteivät päästäneet niin lähelle, että olisin tunnistanut. Lopulta kumartuivat veteen ja sukelsivat pois.

Väistyvä ukkosrintama jätti jälkeensä hassunkurisia pilviä. Häyhdön takaa näytti kurkistavan nupopää härkä (ei se kuvassa siltä näyttänyt, joten jätin kuvan pois), yllä olevassa kuvassa on pupu pilvessä. 

Häyhdön siltarummun ali on hyvä meloa. Tulee tunne, kuin siirtyisi toiselle järvelle. Näin alkukesästä väylä on avara ja aukea, loppukesästä ruovikko ja kortteet sulkevat näkymät. Matalikossa haisivat mätänevät vesikasvit, kaulushaikara puhalteli.  

Veden ja taivaan heijastukset ovat illan viistossa valossa parhaimmillaan. Kajakki uurtaa veteen ryppyjä ja vakoja - ei voi uskoa, että ne eivät ole kosketeltavan kiinteitä.

Upilan leirikeskuksen lähellä makaa rantavedessä puoliksi uponnut proomu. Miten se voikin autiona, koivuntainta kasvavana olla niin jumalattoman pelottava paikka? Joku on siellä aikoinaan asunut ja tiivistänyt sisälle rakennettujen huoneiden seinät huolella. Voisi vannoa, että jos työnnän keulan liian pitkälle, joku nostaa päätään jostain nurkasta ja ärähtää tunkeilijalle.

Ainoa elonmerkki oli kuitenkin rakenteisiin pesinyt västäräkki, joka pyrähteli hädissään pesälleen ja sieltä pois. Vetäydyin ja jätin västäräkkiparin tanssimaan proomun sammaloituneelle katolle.

Matka eteni hitaasti, koska kaikki oli jälleen niin kaunista. Maisemat olivat dramaattisia juuri sillä tavalla, joka antaa olettaa jotain ratkaisevaa pian tapahtuvan. Muistan, miten nuorempana oli varsinkin kesäiltaisin juuri sellainen olo. Ehkä seuraavan niemen takaa soutaa kohta esiin joku, joka muuttaa elämäni. Ehkä satun keskelle uskomatonta tapahtumakulkua. Nyt kuitenkin tiedän, että juuri tämä on se ratkaiseva asia, joka tapahtuu. Tämä, että melon tässä nyt.

Ajattelin jatkaa Komonselälle asti, mutta huomasin sumun alkavan nousta Lahden suunnasta. Se näytti valuvan alas harjulta Jalkarannan kohdalta, ja Enonsaaren takaa purjehti esiin valkea sumusaari. Yläkuvassa se näyttää katkaisevan rannan profiilin saaren vasemmalla puolella. Päätin kääntyä kotisatamaa kohti, välttyäkseni kohtaamasta järveltä palaavia veneitä sumun keskellä.

Ruovikko on vielä elotonta ja kahisevaa, katkenneita pätkiä ui pystyyn jääneiden seassa. Pujahtaessani tämän ruovikon ainoasta väylästä yllätin veneestä virvelöivän pariskunnan. Yritin meloa ohi mahdollisimman vähän häiriötä tuottaen.

Häydön sillalla seisoi herra ihailemassa sumun nousemista Laasonpohjaan. Vaihdoimme muutaman sanan illan kauneudesta. Hän oli kuullut lähestymiseni äänet jo kaukaa (yritin pitää ääntä, etten säikäyttäisi), muttei halunnut kääntyä katsomaan ennen kuin olin jo menossa siltarumpuun.

Sumu lähestyi vasemmalta, mutta oli vielä ohutta Laason pohjukassa. Päätin ylittää lahden kauempaa oikealta - jos ottaa suunnan Tiirismaan välkkyvää mastoa kohti, ei ihan pieni sumu riitä eksyttämään. Laskettelurinteet katosivat ajoittain näkyvistä lähes kokonaan. 

Vaikkei lahden ylitys kestä kauan, sumu saavutti minut kuitenkin. Yllä olevassa kuvassa näkyy Enonsaari suunnilleen keskellä kuvaa. Kaikki muu katosi sumuun. Omituisen epätodellinen paikka, harmaa pilviä peilaava vesi valkeuden keskellä. Telkkä uiskenteli muina miehinä sumun seassa, kaulushaikara huuteli minulle suuntamerkkiä takaa.

Kun tavoitin rantaruovikon, erotin myös vanhan herran uistelemassa soutuveneellä. Hän katsoi minua kummastuneen näköisenä. Saattoi pudistella päätäänkin. Ilmavirta nosti hänen veneensä yllä olevaa paksumman sumun kerrosta kuin peitettä.

Kun olin nostanut kajakin vajaan, ihmettelin heijastusta autoni pinnassa. Metsän takana aurinko oli räjähtänyt esiin pilvien takaa ja liekehti lyhyen hetken sumun takana.

Kajakkikonttien rampilla teki ukkoetana omaa suoritustaan. Jätin hänet sen pariin.