lauantai 7. maaliskuuta 2015

Hän on täällä taas

Avovesi pilkahtelee jo viekoittelevasti siellä täällä - työmatkalla Vääksyn kanavassa sillan alla, lomareissulla Heinolan Jyrängöllä, Helsingin reissulla merellä. Tekisi mieli siivota koko talvi kerralla pois, kolata lumet jonnekin metsään ja lähteä jäitä tuuralla särkemään. Haistelen salaa autotallissa melonta-anorakin lateksimansetteja - tuota vapauden tuoksua.

Vesijärvellä ensimmäisellä kevätretkellä 2014
Viime joulukuussa lopetin melontakauden itsenäisyyspäivänä hyvillä mielin. Tai siis avovesimelonnan, ei ole kyllä tänäkään talvena montaa viikkoa kulunut kajakissa istumatta. Talvehdin hallivuorojen antaman ilon avulla. Retkimelonta ja etenkin melonnan opettaminen alkoi jo maistua puulta - pakkopullalta. Se oli outo kokemus.

Näin maaliskuussa alkaa kuitenkin välkkyvä vesi kutsua jo niin voimakkaasti, että muu elämä tahtoo unohtua. Milloin pääsee taas liukumaan kirkasta kevättaivasta ja muuttolintuja heijastavalla pinnalla? Milloin voi istua tutulle istuimelle, napsauttaa aukkopeitteen kiinni, kastaa melan hileiseen veteen? Veneistä tyhjän satama-altaan kautta selälle, ruovikoihin, salmiin ja saariin. Taivas valoa täynnä, rannat elämää kuhisten.

Tai kenties tulvajoille? Ehkä kuukauden sisällä?
Melonnan ainoa huono puoli on ehkä se, etten oikein enää osaa nauttia muusta ulkoilusta. Ennen tykkäsin lumikenkäillä ja muuten vain vaellella tutuissa ja vieraissa metsissä. Nyt talvi on vain seuraavan melontakauden odotusta. Ehkä jo pian :).