perjantai 11. marraskuuta 2016

Talvimelonta

Olen melonut kylmissä vesissä aika vähän. Pari kertaa juuri ennen jäiden tuloa, viime talvena kesken jääpeitteisen ajankin (virtavedessä), välillä jään päällä kävellen, välillä meloen. Useamman kerran kevättulvissa juuri jäiden lähdön jälkeen. Mikään guru-asiantuntija en siis ole. Ajattelin silti jakaa nämä rajalliset kokemukseni talvimelonnasta. 
Tässä kuvassa ollaan vasta lähdössä. Kajakkikin on sula

Varusteet:

Kylmiin vesiin ei oikeasti ole mitään asiaa ilman kunnollisia varusteita.

Kuivapuku on pakollinen - ilman sitä kaatuminen voi helposti muodostua kohtalokkaaksi. Kuivapuku estää kylmää vettä pääsemästä iholle asti ja jos sen alla on riittävästi lämpimiä kerroksia, se antaa lisäaikaa hyisestä vedestä pelastautumiseen. Se on tarpeellinen myös itse melonnassa. Vaatteiden kastuminen ei pakkassäällä ole vaihtoehto. Kuivapuku pitää myös roiske- ja sadeveden poissa iholta - mansetit estävät melavalumat ja tiukka kauluri kasvoille satavan rännän pääsyn sisään. Kuivapuvun materiaalin tulisi mieluiten olla gore-texiä tai jotain ominaisuuksiltaan yhtä hyvää ainetta. Tuulenpitävyys on meloessa todella tärkeää, mutta hengittävyyskin lisää turvallisuutta. Hikoillut kroppa jäähtyy tauoilla epämiellyttävästi, ellei tuuletus toimi ainakin jonkin verran. Kuivapuvussa tulisi olla hyvä, lipallinen huppu, joka on helppo säätää kasvoja suojaamaan hankalissakin keleissä.

Kuivapuku ja karvalakki sekä vuosia tavoitteellista melontaa varusteina

Ilman hyvää päähinettä ei myöskään voi vesille lähteä. Itse käytän yleensä "kypärämyssyä", jossa on sisäpuolella lämmin fleece ja ulkopinnassa vettähylkivä materiaali. Myös lipallinen, niskan ja korvat suojaava lakki on ok, sen alle tosin kannattaa pukea kypärämyssy myös. Joku meloo karvalakissakin, joka tosin voi hiostaa ja muuttua siten kylmäksi. Tuulenpitävyys on tärkeää, samoin se, että päähine pysyy vaivatta päässä tuulen tuiverruksessa.

Kajakin pohjalle solumuovia
Yläkroppa on enemmän säiden (sade, tuuli) armoilla, mutta jalat tuulelta suojassa kajakin sisällä. Lähes jäätymispisteessä oleva vesi kuitenkin hohkaa kylmää kajakin pohjan kautta. Lasikuitukajakissa vielä ehkä enemmän kuin muovisessa. Kuivapuvun alle kannattaakin pukea riittävästi lämpimiä kerroksia. Itse pärjäsin hyvin yhdellä silkkitrikoo- ja yhdellä merinovillakerroksella + kuorihousuilla ohuen kuivapukuni päällä-. Toisilla saattoi olla kolmetkin villakerrastot päällekkäin. Jalkaterää suojaa usein kuivapuvun sukka - sen alle esim. alussukka ja kahdet villasukat. Varpaat alkavat usein palella kun on melottu jonkin aikaa, koska ne saavat aika vähän liikettä. Kajakin pohjalle, jalkojen (ja tarvittaessa takapuolen) alle kannattaa laittaa eristävä kerros, esim. solumuovipatjan pätkiä.

Tavallisen kuivapuvun kanssa ei erillistä takkia/anorakkia yleensä käytetä, vaan sen alle puetaan esim. tekninen paita + merinovilla + fleece -paidat. Itselläni on ohuempi ns. välikuivapuku, jonka päälle puen vielä melonta-anorakin. Se on hyvä yhdistelmä liikkeessä oltaessa ja tauoillakin yleensä tarkenee. 



Käteen laitetaan talvimelonnassa paksua neopreenia. Mitkään kosteudenkestävät esim. lasketteluhanskat eivät kauaa pysy kuivina. Neopreenirukkaset ovat toimiva valinta. Jotkut käyttävät ohuempia neopreenikäsineitä, joiden lisäksi melaan kiinnitetään tuulisuojat, joiden sisään kädet pujotetaan. Toimii sekin. Rukkanen on hansikasta lämpimämpi, koska sormet lämmittävät toisiaan. Mikä oma käsinevalinta sitten olikaan, NIITÄ EI RIISUTA kuin ihan hätätilanteessa. Esim. parin minuutin valokuvaaminen ilman hanskaa tuntuu pahimmillaan tunnin kohmeisina sormina. Tai pidempään. On siis syytä laittaa sellaiset käsineet, joita voit pitää koko ajan kädessä ja jotka kädessä pystyt käyttämään varusteitasi, esim. gps-laitetta tarvittaessa, tai kuivapuvun vetoketjua. Mukana on hyvä olla myös toiset, kuivat käsineet jos kädet alkavat palella liikaa.

No otin minä kuitenkin muutaman kerran rukkaset pois valokuvaamisen takia

Melojalla on aina mukanaan myös turvallisuutta lisääviä varusteita. Jos on pienikään mahdollisuus joutua melomaan hämärässä / pimeässä, mukaan tarvitaan valo. Otsalamppu lienee talvella toimivin, ettei lamppu hyydy jään sisälle kylmällä kannella. Elektroniikka on muutenkin pidettävä lämpimässä, esim. kännykkä melontapussissaan vaatteiden sisällä. Jos käytät älypuhelinta, on erityisen tärkeää pitää sormet lämpiminä, jotta pystyt hätätilassa käyttämään kosketusnäyttöä. Näppäinpuhelin on kosteissa ja viileissä oloissa paljon parempi valinta. Hätätilassa älypuhelimeen voi pystyä vastaamaan pussin läpi nenälläkin:). Olen kokeillut.

Kannattaa miettiä tarkkaan, mihin turvavarusteet laittaa. Kaikki kannella oleva jäätyy ennen pitkää umpeen. Voiko esim. pumpun suojata jotenkin, tai saisiko varahanskat vaikka liivien sisään lämpöiseen? Sisälle kajakkiin (aukkopeitteen alle) ei välttämättä kannata pakata mitään retken aikana tarvittavaa. Aukkopeitteen raottaminen on riski ja jäätyneen aukkarin käsittely on myös tosi hankalaa.

Riskit

Talvimelontaan liittyy aina paljon riskejä, joihin on varauduttava (ehkäistävä niitä) ja mietittävä etukäteen, miten toimitaan niiden toteutuessa. Riskien minimointia voi tehdä esim. kaluston valinnalla (itselle tuttu, vakaa kajakki, jota on helppo käsitellä vallitsevissa tuulioloissa ym.) ja reittisuunnittelulla (esim. pysytelläään tuulensuojassa, rantojen läheisyydessä, kännykän kuuluvuusalueella).

Reskutustaitoinen, luotettava retkiseura on välttämätöntä. Yksin lähteminen on jo tyhmänrohkeutta, ellet ole ihan gurutasoinen meloja. Ja kun yhdessä lähdetään, toisista pitää myös huolehtia. Ryhmässä pysyminen on viisautta - toisen hankaluudet huomaa helpommin ja ehtii neuvoa tai auttaa ennen kuin tilanne kehittyy liian vakavaksi. Toisaalta lähekkäin melottaessa voidaan sovittaa ryhmän tahti kaikille sopivaksi eikä kukaan joudu ottamaan riskejä esim. kiriessään toisia kiinni. Tärkeintä on kuitenkin se, että lähekkäin melottaessa ehtii äkkiä apuun, jos toinen esim. kaatuu tai loukkaa itsensä. Jos eskimo ei nouse (eikä se välttämättä hyisestä vedestä yllättäen kaaduttua nouse), uimari on saatava nopeasti ja tehokkaasti vedestä ylös. Siinä tarvitaan useampi reskuttaja.

Tässä melontaryhmämme on hajonnut liikaa osan pysähdyttyä kuvaamaan rannan jäämuodostelmia
Reskuttamista talvella vaikeuttaa suuresti kajakin ja muiden varusteiden jäätyminen. Esim. kajakin kansiköydet jäätyvät pakkaskelillä aika pian kiinni kanteen siten, ettei niistä ole mahdollista saada otetta. Muutenkin tarttuminen voi olla vaikeaa kömpelöt rukkaset kädessä. Kaikki, mikä on jäässä, on myös todella liukasta. Sellainen pelastautuminen, jota olet kesällä harjoitellut, ei välttämättä onnistu alkuunkaan. Myös pelastajien varusteet ovat jäässä ja esim. heidän kätensä voivat olla kohmeessa ja siksi kömpelöt. On siis todella tärkeää, että kaatumisen riski minimoidaan. Me pysyttelimme viime retkellämme aika pitkälle tuulen suojan puolella ja pakollisissa ylityksissä huomioimme tuulen suunnan ja pysyimme tiiviimmin yhdessä. Loppupätkän meloimme kuitenkin reippaassa myötäaallokossa rivimäisessä muodostelmassa - reskuttaminen olisi ollut aallokossa vaikeaa. Onneksi ei tarvinnut kokeilla.

Kajakin kansi paksussa jäässä. Kansiköydet ovat
 jääneet jääkerroksen sisälle
Aukkopeite jäässä

Hypotermia ei välttämättä tule kaatumisen yhteydessä. Se voi olla hiipivää hypotermiaa, joka syntyy uupumisen ja kehon vähittäisen jäähtymisen kautta. Hiljalleen jaksut loppuvat, alkuun on palellut mutta pian sekään ei oikeastaan enää tunnu, ei meinaa jaksaa muiden matkassa, ei enää ole tarmoa avata termosta ja hörpätä lämmintä vettä.. Itsensä huoltaminen on todella tärkeää. Ennen melontaa syödään riittävän ravitsevasti ja pidetään saatavilla helposti syötävää (rukkaset kädessäkin) evästä. Tavallisella juomapullolla ei tee oikein mitään, mutta pieni termos kannella on loistava. Sinne juotavan lämpöistä nestettä, esim. vettä tai mehua. Lämmin vesi on käyttökelpoista myös siksi, että sillä voi lämmittää nopeasti kohmettuneet kädet tai sulattaa esim. kiinni jäätyneen vetoketjun irti. Sitä kannattaa olla mukana runsaasti.

Lyhyt tauko kauneuden äärellä
Hypotermia voi iskeä myös vaikka varusteiden kastuttua tai kun tauko venyy liikaa eikä rasituksen tuottama lämpö enää riitä nostamaan sitä melonnan jatkuttua. Toinen vaaran paikka on se, kun melonta päättyy. Kajakissa ja rasituksessa ok varustus saattaa olla jäätävän kylmä maihin noustua, lumella seistessä ja kun esim. käsineet ottaa epähuomiossa pois. Ei kannata missään nimessä riisua esim. melontaliivejä tai aukkopeitettä, saati kuivapukua pois ennen kuin kuivat, lämpimät vaihtovaatteet ovat käsillä. Ne kannattaa jo ennen retkeä asetella heti saataville auton takakonttiin tai kajakin lastiluukkuun vedeltä suojattuina. Ne todella haluaa nopeasti päälleen, kun pakkanen on jäädyttänyt kaikki kastuneet melontakamppeet yllesi rapsakaksi kuoreksi. Lämpimät hanskat, vaikka rukkaset, ovat ai-van i-ha-nat.

Yllätykset

Sää saattaa muuttua aivan yllättäen myös talvella. Yllättymistä vähentää huolellinen sää- ja etenkin tuuliennusteisiin perehtyminen etukäteen. Vertaa ennusteita sen alueen karttaan, jossa aiot meloa. Mieti, miten tuuli mahtaa reitillesi osua ja miten se vaikuttaa. Suojainen reitti on aina järkevämpi talvella. Älä laske saarien suojan varaan paljonkaan - ilo on usein lyhytaikainen. Tuuli ja aallokko ovat talvimelonnassa hankalia paitsi kaatumisriskin vuoksi, myös siksi, että tuuli lisää veden roiskumista. Roiskevesi jäätyy pakkasella joka paikkaan - yhtäkkiä osa varusteistasi voi olla poissa pelistä. Tyhjennyspumppu jäätynyt umpeen, heittoliina möhkäleeksi, elektroniikasta akku loppunut, eväisiin ei pääse käsiksi, kun lastiluukku tai vetoketju ei aukea.

Tuuli lisää myös pakkasen purevuutta. Taulukosta voit tutkia kertoimia. Mitä kovempi tuuli, sitä vähemmän aikaa voit pakkasella olla melomassa samoissa varusteissa. Esim. 5 asteen pakkanen tuntuu 4 m/s tuulessa (joka kesäkeleillä on ihan kiva melontakeli) 10 asteen pakkaselta. Etenkin kasvot ja kädet ovat tuulelle alttiita, koska ne ovat kuivapuvun ulkopuolella.

Tyynemmällä säällä jäätä olisi jo enemmän
Rantojen jäätyminen ja liukkaus tuottavat myös yllätyksiä. Määränpäänä oleva lahdenpohja voikin olla jäätynyt umpeen. Tuttu laituri on nostettu talveksi pois. Rantapenkka tai -kivet voivat olla niin liukkaita, ettet pääse kajakista ylös astumatta veteen (mikä ei ole hyvä vaihtoehto kuivapuvussakaan). Kokenutkin meloja voi liukastua, kompastua tai muuten kömpelöidä rantautumisessa tai kajakkiin menossa. Paksut vaatekerrokset ja esim. käsineet tekevät kömpelöksi, melontajalkineet eivät ole parhaimmillaan liukkaalla alustalla jne. Oikein extreme -talvimelojat pitävät tällaisten tilanteiden varalla esim. jäänaskaleita saatavilla, jotta pystyy saamaan jostakin pitoa. AUTA KAVERIA kajakkiin nousussa ja rantautumisessa. Ei ole leikin asia kastua melonnan päätteeksikään - ehtii tulla todella kylmä, ennen kuin saa kuivaa päällensä ja auton lämpimäksi.

Kotisatamassa. Kaverin apua tarvitaan, jos kajakin pohja tai laituri on liukas tai jos
 liikkuminen on paksuissa varusteissa kömpelömpää
Eräällä retkellämme sattui esimerkiksi niin, että yksi (kokenut) meloja jäi muista lähdössä vähän jälkeen pakkailemaan kajakkiaan. Me muut menimme vesille ja meloimme pois satama-altaasta odottelemaan (näköyhteys katkesi). Melojalta oli päässyt kajakki putoamaan lumiselta laiturilta veteen ja se oli täyttynyt vedellä. Hän oli joutunut tyhjentämään ja kuivaamaan sen sekä vaihtamaan kuivat solumuovit pohjalle. Olisi pitänyt jäädä avuksi:). Yllätyksiä siis sattuu.

Jos vesi on jo osittain jäätynyt, jäälautat tuovat melontaan oman vireensä. Niitä kannattaa tähystellä ja varoa. Ohuen jäälevyn halki on jännää ja hauskaa meloa, mutta liikaa ei kannata kikkailla. Jos jäälautta onkin muhkeampi, kajakin keula nousee helposti sen reunan päälle ja kajakki voi kipata. Tuennat on syytä olla reenattu kuntoon ennen tätä kokemusta:). Vaikka jää murtuisikin kajakin alla, kannattaa esim. huomioida, ettei mela saa jäästä mitään pitoa, et siis saa itseäsi liikuteltua jään keskellä välttämättä paljonkaan. Riittävä alkuvauhti vie pienen riitteen läpi.

Jäälauttoja voi tulla vastaan myös yllättäen. Tyynellä säällä ne voivat kellua aika upoksissa eikä niitä esim. tuiskussa ole helppo huomata. Yllättävä törmääminen on vähän jännää. Tai jos mela yhtäkkiä osuukin kovaan veteen.

Kevätjäät ovat pehmeitä. Kuva Kalkkisten kosken suulta Päijänteeltä
Jotkut melovat myös silloin, kun jäätä on jo paljon. Jos järvi ei ole umpeen jäätynyt tai merellä on irtonaista jäätä, jää liikkuu joskus yllättävästikin. Eräille talvimelojille kävi kerran niin, että mennessä auki ollut leveä railo olikin painunut palatessa umpeen eikä lähtöpaikkaan päässytkään palaamaan. Merellä melovat saattaavat joutua kiertämään pitkiäkin matkoja, jos ahtojäätä pakkaa väärään paikkaan. Siihen pitää olla varautunut: sellaiset jalkineet, joilla voi kävellä jäällä (jos se kantaa), tietysti se kuivapuku , lisäksi hinausvyö, jolla voi kävellessä vetää kajakkia perässään. Tilanne on vaikeampi, mikäli jää ei kestä kävelyä mutta ei myöskään rikkoudu kajakin alla.


Painui mittari nollaan
Yllätyksiin voisi laskea myös sen, miten varusteiden ominaisuudet muuttuvat esim. jäätymisen vuoksi. Esim. neopreenivarusteet jäätyvät helposti "köntiksi" eli muotoonsa. Aukkopeitteestä tulee aukon muotoinen kova levy. Lastiluukkujen materiaalista riippuen nekin voivat jäätyä koviksi ja niiden avaaminen (ja etenkin sulkeminen) tulee vaikeaksi. Samoin kannen kuminarut voivat menettää jäätyessään elastisuutensa, eikä esim. termospullo enää pysykään paikoillaan. Tai melaparkin naru jäätyy muotoonsa eikä enää jousta.


Mutta miksi sitten?

Melonta on koukuttava laji. Veden liikkeet kajakin alla, tuuli kasvoilla, avara taivas yllä, valon loputon leikki veden jatkuvasti muuttuvalla pinnalla. Omien rajojen venyttäminen jotenkin kuuluu tällaisiin elämyksellisiin ulkoilulajeihin. Etsitään uusia paikkoja, kehitetään omia taitoja, kokeillaan pärjäämistä vaikeammissa olosuhteissa. Jos haluaa kehittyä, oma mukavuusalue on jätettävä välillä taakse. Silloin on otettava vastaan muutoksen tuomat riskit ja elettävä niiden kanssa niin hyvin kuin voi. Talvimelonta on seikkailu, jonka kaikkia riskejä ei voi täysin hallita.
Jäähilettä kivellä Kalkkisten koskella
Suoraan ylös osoittavia jääpuikkoja Messilän aallonmurtajalla
Kun uskaltautuu pois sieltä oman mukavuusalueen pehmoisesta kuplasta, usein huomaa, että niitä kehittäviä kokemuksia on siellä ulkopuolella tosi tiheässä. Et voi päätä kääntää ilman että opit jotain. Ainakin itselleni yksi mukavastikin sujunut talvimelontaretki opettaa enemmän kuin sata leppoisaa kesäillan melontalenkkiä. On kuitenkin tärkeää, ettei sitä kasvua ja kehitystä lähde hakemaan sieltä, minne omat kyvyt eivät enää oikeasti riitä. 

Rajanveto voi olla vaikeaa: mihin keleihin nämä omat kamppeet riittävät, millaisessa tuulessa selviän 99 % varmuudella kaatumatta, onko tuohon keliin enää järkeä lähteä? Oman sisäisen äänen kuuntelu kannattaa. Jännitys on ok. Pelko on jo merkki siitä, etteivät rahkeet ehkä riitä. Kannattaa myös jutella kokeneempien, sinut tuntevien melojien kanssa. Ovatko olosuhteet heidän mielestään sinulle sopivat?

Talvisilla vesillä saatuja kokemuksia voi hyödyntää myös kesäkeleillä meloessa. On esim. tärkeää tietää, miten oma keho reagoi kylmyyteen tai rasitukseen. Tai miten saa itsensä nopeasti lämpimäksi. 
Riitteen helinä kevätkylmässä vedessä. Sen ihanampaa ääntä ei ole. 
Talvimelonta houkuttelee paitsi kehittymisen, myös niiden elämyksien vuoksi. On hienoa voittaa itsensä, uskaltaa, pärjätä, selvitä. Talveen valmistautuva järvi tarjoaa myös paljon sellaista nähtävää ja koettavaa, jota on mahdotonta kohdata koskaan muulloin. Aaltojen rantaan roiskimat, mielikuvitukselliset jäämuodostelmat. Viimeisten vesilintujen haikeat hahmot. Lumipyry ulapalla. Rantojen rapea jääriite. Harmaan sadat sävyt. Outouden ja tuttuuden vuorottelu. Oman pienuuden kokeminen. Tunne siitä, miten etuoikeutettu onkaan saadessaan kokea tällaista. Siksi.

Jääveistoksia Enonsaaren rantapuissa Vesijärvellä

1 kommentti:

  1. Vau! Tämä kirjoitus houkuttelee valmistautumaan hyvin ja sitten kokeilemaan itse. Kiitos!

    VastaaPoista