Oma laji

Kesäyö antaa takaisin kaiken sen valon, jonka talvipäivät ovat vieneet. Keskikesän myöhäisilta luo perheenäidillekin kiireettömän aikaikkunan melontaan. Iltasadun jälkeen on vielä hyvin aikaa lähteä järvelle.

 

 

Joka kerta melomassa ollessani päässä ainakin vilahtaa tietty ajatus. Miten ihmeessä minä olen täällä? Kannan kajakin kontista laiturille, puen liivit ja aukkopeitteen, kasaan melan ja lähden vesille. Vaikka olen liikunnallinen kuin säkillinen kiuaskiviä. On edelleen outoa, että on olemassa tällainen liikunnallinen laji, jossa olen ihan normaali. En mitenkään erityisen lahjakas, mutta ookoo. Siellä sitä vaan melon järvenselällä ja koko vesistö on pelikenttääni. No, lähivedet ainakin.



 

Ulpukat kukkivat. Häyhdön siltarummulle oli tullut
kolme silkkiuikkuparia lauantai-iltaa viettämään

 En tainnut lapsena olla taitava missään lajissa. Olin usein se, joka kompastuu esteisiin aitajuoksussa, se, jolta pallo lentää pallonheitossa taaksepäin ja se, joka astuu pituushypyt yli. Kun lukuaineet tuntuivat koulussa tosi helpoilta, omista liikuntataidoista jäi ehkä liiankin negatiivinen käsitys. Vaikka olen sittemmin harrastanut monia lajeja, se olo on aina seurannut mukana. Että täällä tämä huono taas kompuroi takarivissä.

Lahti kylpee illan viistossa valossa

Uskon, että jokaiselle on olemassa liikuntamuoto, joka voi tuntua omalta. Joku tykkää käydä punttisalilla rimpuilemassa. Minulle luontevin ja imevin tapa liikkua on melonta. Varmastikaan se ei ole tehokkain liikuntamuoto. Pari tuntia spinningiä pari kertaa viikossa nostaisi kunnon ihan eri sfääreihin kuin veden päällä istuskelu. Silti vesillä vietetty aika on niin tiheänä kaikkesta ihanasta, ettei se tunnu ollenkaan liikunnalta. Vain eĺämykseltä, vaikka kuinka lihakset huutaisivat sivutuulessa leipää. Tämä on minun lajini. Sen harrastaminen on etuoikeus.

Valoa riittää. Eikä ole aamupäivä.

 On melkein mahdotonta olla yrittämättä käännyttää viattomia sivullisia oman lajinsa ihanuuteen. Olen itsekin raahannut monia ihmisiä kokeilemaan melontaa siinä vahvassa uskossa, etteivät he voi olla rakastumatta tähän lajiin. Mutta voivat. Joku ei tykkää kastua. Toinen ei löydä mukavaa asentoa ahtaassa kajakissa. Kolmas pitkästyy istuallaan. En voi käsittää heitä. Heissä on ehkä jotain vikaa. Samaan aikaan minulle kerrotaan kotona jatkuvaa legendaa golfin uskomattoman koukuttavasta ja moniulotteisesta maailmasta. Hohhoijaa. Miksi joku golfaa, kun voisi olla melomassa? 

 

Järvikaislan värit ovat huikeat.

 Pitäkööt golfinsa ja laskettelunsa. Lakkaan hetkeksi melomasta ja kuuntelen niemenkärjen takana sohahtelevia aaltoja. Ilta-aurinko on puhallellut taivaalle vaaleanpunaisia kermavaahtopilviä, joiden reunat hehkuvat tulisina. Kalalokki keikkuu aalloilla katsellen minua pää kallellaan. Otan tiukemman otteen melasta ja lähden puskemaan vastatuuleen.