Superkuun alla

Sillanpää kirjoittaa Ihmisiä suviyössä -kirjassaan seuraavasti: "Niin moni vaeltelee Pohjolan kesäyössä, varsinkin pyhän seuduissa. Syyt ovat erittäin vaihtelevaisia, mutta ulkonainen edellytys on sama kaikilla, sama tänään kuin edesmenneinä aikoina: yön valoisuus."

 

Valo ja tyyntyvä kesäilta houkutteli minutkin taas vesille juhannusviikonlopun sunnuntaina. Juhannus oli vietetty perheen kanssa, lasten kanssa vähän käväisty kajakissakin, mutta kunnolla en ollut ennättänyt melomaan. Juhannuksen vietto jatkui vielä Messilässä monessa seurueessa, samoin Enonsaaressa oli iso seurue oikein äänentoiston kanssa kesäillasta nauttimassa.

 

Enonsaaren rantahuvilan ikkunat oli muovitettu

 Lähtöni viivästyi melkein puolella tunnilla, koska jätin erehdyksessä kontin avaimet kotiin. Pienen harmikertoimen kanssa noudin ne ja sain kajakin laiturille. Päätin lähteä kiertämään Isosaarta, ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Pääsin vesille vasta yhdeksän aikaan, mutta eipä se valo juhannuksena kovin pian lopu, vielä kun oli luvassa täysikuu myöhemmin illalla.

Merikortti on hyvä matkaseuralainen. Vaikka reitti on tuttu,
merikortista voi tarkkailla esim. veneväylien sijaintia ja
suunnítella turvallisia reittilinjauksia. Myös rakennusten
sijainnin rantaviivalla voi siitä tarkistaa.

Matkaseurana myös riittävästi juotavaa ja - hetkinen - saippuakuplia?

Linnut ovat jo rantametsissä varsin hiljaa. Enonsaaresta leijaili ihana havumetsän tuoksu, mutta yksinäistä pajulintua lukuun ottamatta oli hiljaista. Jos sulki korvansa juhlijoiden musiikilta.. Moottoriveneitä liikkui vielä useita siellä täällä, Päijänteeltä päin puksutti pari laivuriakin kohti Lahtea. Illan viistossa valossa ei tehnyt mieli viettää liikaa aikaa veneiden reiteillä. Ainakin yksi pikavene liikkui kovin epävarmasti - minut nähdessään otti ensin suunnan minua kohti, väistäessäni muutti jälleen suuntaansa ja ohitti etupuolelta  - ehkä vähän kiusallisen läheltäkin. Mahtoiko se vauhdin kiihdyttäminenkään ihan välttämätöntä olla. 

 

Tätä saattaisi olla vähän raskaampaa meloa

 Isosaari on kiehtova paikka - paitsi että se on kaunis ja omaleimainen asuin- ja mökkeilypaikka monelle, siellä on myös asuttu niin kivi-, pronssi- kuin rautakaudellakin. Kulttuuriympäristön karttaselain- palvelusta voi tutkailla melontakohteiden muinaisjäännöksiä. Isosaaren pohjoispuolella olevassa pienessä Vuohisaaressa on esimerkiksi pronssikautinen asuinpaikka. Kulttuuriympäristön karttaselain on hieman vaikea käyttää, mutta kun alun karttaa zoomaa riittävän lähelle, alkaa kohdetäppien taustalla oleva kartta paikannimineen erottua. Kohteita klikkaamalla pääsee tutkimaan, mitä ne tarkemmin ottaen ovat.

Isosaaren sillan takaa aukeaa ruovikkoinen väylä, jossa
voi ihailla rytikerttusen sirkutusta ja kuunnella
korentojen rasahduksia ruokojen seassa

Isosaareen johtava silta siintää edessä. Tyynessä vedessä molskivat
isot ja pienemmät kalat. Miksiköhän kalat
tulevat pintaan mulimaan - kalatiirat vaanivat niitä väsymättä.

Isosaaren sillalta Vähäselälle johtava ruovikkoon avattu väylä on yksi lempipaikkojani Vesijärvellä. Ruovikko on paikoin lähes kolmimetristä, väylällä meloja on piilossa ja suojassa kaikelta. Ruovikko on myös lintujen ja hyönteisten suosiossa - iltahämärissäkin korennot suhahtelivat kajakin kannen yli ja saivat ruo'ot kahahtelemaan.

Pysähdyin Vähäselälle puhaltelemaan saippuakuplia. Kuplat jäävät tyynen veden päälle pomppimaan, kunnes rauhoittuvat. Osa puhkeaa jättäen vain väreilyä jälkeensä, osa ikään kuin vajoaa veteen jääden puolipalloksi kuvastamaan taivaan värejä, sitten sortuu veteen. Vaikka Samsungin seikkailupuhelimeni onkin palvellut uskollisesti ja selvisi jopa viime viikkoisesta vedellä täyttymisestä käyttökuntoon, sillä on turha yrittää tavoittaa pieniä yksityiskohtia. Olisin halunnut tallentaa (muuallekin kuin muistiin) sen kuplan, joka lipui läheltä kajakkini kylkeä heijastaen minut ja tekstin "Romany Surf" :)

 

Vähäselkä on Vesijärven matala, suojaisa lahti. Ehkä nämä
saippuakuplat olivat vähän liian hippiä, mutta kauniita.

Tähän pitää kuvitella kaikki hienous itse.
 

 Vuohisaaren kärkeen ehdittyäni kello oli jo melkein yksitoista. Veneitä ei enää näkynyt, ei juuri ihmisiäkään rannoilla. Joku hoiteli nuotiota rantakalliolla pyyhe lanteillaan, joku matkavene pyöri vielä päämäärättömästi Enonsaaren edustalla.

En oikein osannut hahmottaa, mistä päin kuuta kannattaisi odottaa nousevaksi. Kuun oli määrä olla täysi, lisäksi toivoin näkeväni ns. superkuu -ilmiön, joka johtuu kai kuun paistamisesta matalalla viistosti läpi ilmakehän, jolloin se näyttää suuremmalta kuin muulloin. Kun meloin pois Isosaaren katveesta, näin yhtäkkiä kuun Karjusaaren yllä. En yleensä höpise itsekseni meloessani, mutta nyt karkasi suusta ihmetyksen sanoja. Kuu oli todella suuri, kuin kermankeltainen appelsiini. Se nousi puiden latvoja hipoen, raskaana ja hitaana. Ehtiessään Lahden ylle se näytti pyyhkäisevän mennessään vesitornin ja Mustankallionmäen kerrostalot.

Superkuu hilautui Enonsaaren ylle, mutta jäi saaren korkeamman kohdan peittoon ohittaessani saarta sen länsipuolelta. Sitten se ilmestyi taas esiin, kuin laskuun valmistautuva mäkihyppääjä Enonsaaren koveraa profiilia vasten. Enonsaaren pitkä niemeke sinkosi kuun taas ilmaan, Korpikankareen pehmeään kuusikkoon se jälleen upposi lähestyessäni kotisatamaa. Täydellinen kesäyö. Kuten Sillanpää sen muotoilee: "Oikeata yötähän ei pohjolassa vielä tähän aikaan olekaan. Tuskin on illan orvokintumma pianissimo vaiennut syvätuntuiseksi tauoksi, kun jo aamun ensi viulu herää korkeaan kirkkaaseen säveleen."

Kuu hivuttautuu esiin Enonsaaren takaa